Oodi seisojille

Erkki Lahti

Niihin aikoihin vuodenkiertoa kun viimeisestä jahtireissusta on kulunut suurin piirtein yhtä pitkä aika kuin sitä on edessä ensimmäiseen tulevan syksyn jahtireissuun joutuu seisojamiehen usko joskus koetukselle. Silloin elellään paksun lumen talvea. Edellisen syksyn jahtikokemukset - paukkunoutoja, ohiampumisia ja muita mokia lukuun ottamatta - on kerrattu ja kerrottu väsyksiin asti, niin että ne eivät enää jaksa antaa elämälle kovin kummoista hehkua. Toisaalta tulevaan syksyynkin on vielä niin pitkä aika ettei sekään oikein vielä innosta uusien suunnitelmien tekoon.

Juuri tuolloin saattaa seisojan omistajaakin uhata tietty "puutuminen". On vain ainaista kusilenkin tekoa aamuin illoin, ei mitään muuta. Vielä paukkuvat purevat pakkaset tai sitten tulee inhottavaa märkää räntää taivaan täydeltä. Naapurit valittavat milloin koiran haukkumisesta, milloin sen väärään paikkaan paskantamisesta tai kissansa puuhun ajamisesta. Vaimo rutisee kaikkialle huusholliin leviävistä karvoista. Lomareissun ajaksi pitäisi löytää koiralle hoitopaikka. On korvatulehdusta, silmien rähmimistä, kynsien halkeilua ja vaikka mitä eläinlääkärissä käynnin aihetta. Vain vaivaa ja vastusta. Ja lisäksi kaiken aikaa niin koira kuin isäntäkin vain lihovat ja laiskistuvat.

Mutta kyllä tuosta ajasta ja noista ongelmista selviää. Ja edessä on aina vain parempi ja parempi huomen. Valon lisääntyminen saa meidät ikään kuin vähitellen heräämään talviunesta. Liikkuminen keväthangilla ja järvenjäillä on helppoa, mikä alkaa houkutella yhä pitemmille lenkeille yhdessä koiran kanssa. Ja lumien sulettua tilanne sen kun vain paranee. Jos itse vieroksuu pitkiä jalkalenkkejä, niin voi hypätä polkupyörän selkään ja jo saa koirakin riittävän vauhdikasta liikuntaa. Tai voi hakeutua järven rantaan ja pistää ystävän uimaan. Loistavaa treeniä koiralle sekin. Samallahan se sitten noutaa vedestä mitä sinne itse kukin viskaakaan - vaikka anopin kukkahatun - ja näin alkaa noutokoulutuksen kertaus ja verestäminen vähän kuin huomaamatta.

Mutta mikä hienointa, meidän ei tarvitse puurtaa koko aikaa koiran kanssa kahden. Oma seura, SEK, tarjoaa monipuolista ohjattua ohjelmaa jo heti kohta vappuhumusta selvittyämme. On peruskoulutusta, ammuntaa, näyttelykoulutusta, vesityöharjoitusta ja monenlaista talkoota. Onhan se tietysti sitä välttämätöntä "pistepörssin" pyöritystä pudotuslisenssin varmistamiseksi. Mutta ei sitä suinkaan pakkona pidä ottaa, vaan nimenomaan seuran tarjoamana mahdollisuutena, joka helpottaa meitä pääsemään koiramme kanssa mahdollisimman hyviin suorituksiin. Sehän se on koko harrastuksen perimmäinen tavoite. Ettei tarvitsisi syksyllä koiralle tositoimissa huutaa tai viheltää koko aikaa naama punaisena ja ohimosuonet sinisinä. Jokaiselle tulee koiransa koulutuksessa vuoren varmasti eteen ongelmia, jolloin keskustelu ja kokemusten vaihto kavereitten kanssa on kullanarvoista. Tämän mahdollisuuden käyttämättä jättämisellä on pilattu monta lahjakasta koiraa.

Toimintakalenterin mukaisissa tapahtumissa käynneillä on arjen paineiden keskellä myös puhtaasti virkistävä vaikutus. Välillä tekee hyvää päästä livahtamaan kotoa. Tuulettumaan.

Vanha totuus on se, että mitä enemmän on mukana kesällä yhteisissä riennoissa sitä parempia tuloksia syksyllä kokeissa ja jahtiretkillä. Koepalkinto ja tuomarin kehut ovat tietysti aina tavallaan välitilinpäätös tehdylle työlle ja mannaa korville. Vaan entäpä jos joltain sivulliselta tai kaverilta pääsee puolivahingossa livahtamaan suusta jokunen kehumisen sana niin totta totisesti se vasta makealta maistuu. Toisaalta, kun yhteistyö koiran kanssa toimii ja molemminpuolinen luottamus on luja, silloin ei tarvita nautinnollisten hetkien kokemiseen välttämättä ulkopuolisia "todistajia" lainkaan. Riittää kun saa kulkea kahdestaan koiran kanssa komeassa maisemassa ruskan palaessa puissa ja pensaissa. Koiran innokas haku tuottaa tulosta; se saa vainun riistasta. Siitä alkaa kihelmöivä tilanne, joka johtaa hienoon riistatyöhön. Sen päätteeksi koira juoksee arvokkaasti lintu suussaan luokse ja istuu eteen. Seisojamiehen herkkä hetki. Viimeistään silloin tajuaa kuinka todella hienoa on metsästää seisojalla.

Tuollaisen tilanteen päälle on soma vaikka viritellä tervaksista kahvitulet. Juhlistavatpa monet tilannetta kaivamalla repustaan ranskalaista viinistä tislattua juomaa, kaatamalla sitä tilkan kuksaan ja ottamalla - ja tuntemalla samalla koirastaan suurta ylpeyttä.

Joskus on kuulemma joku meinannut ruveta kadehtimaan ajokoiramiehiä. Että miksikä? No kun ne saavat koirineen ahdistella jäniksiä peräti puoli vuotta. Mutta kadehtimiseen ei ole kyllä pienintäkään aihetta. Kyllä seisojallakin voi metsästää pitkään. Ja ennen kaikkea monipuolisemmin kuin oikeastaan millään muulla koiralla. Pitää vain käydä sorsavesillä muulloinkin kun aloituspäivänä ja fasaanit ja Lapin riekot tarjoavat jahtimahdollisuuksia vielä talvellakin. Ja voi sitä seisojalla metsästää nisäkäsriistaakin. Siitä se kausi pitenee. Kaikki on meistä itsestämme kiinni.

Ja toisaalta, ei se pyyntipäivien lukumäärä vaan niiden laatu!

 



[Pääsivu|Toiminta|Kalenteri|Kuvagalleria|Toimihenkilöt|Palkitut|Liity Jäseneksi|Ilmoitukset|Linkkisivu]


2001-2002 © TT Lipponen