Riekostusta puuterilumessa keväällä 2002


Kirjoitin SEK:n sivuille vuosi sitten artikkelin Talviriekostus tunturissa. Kirjoitankin tässä kuulumisia Lapista keväältä 2002.

Pehmeää lunta


Lunta oli paljon ja se oli puuterimaista koko syvyydeltään. Koirat uivat lumessa korviaan myöten. Loivienkin rinteiden nousu suksilla oli mahdotonta ilman moottorikelkan uraa. Tästä syystä harvoissa paikoissa, mistä pääsi ylös tunturipaljakoille alkoi olla tungosta. Tunturissa saattoi nähdä yhtä aikaa kolme eri metsästävää ryhmää, joka on harvinaista. Lintuja oli alhaalla ja rinteillä paljon, mutta tilanteita tuli siellä melko vähän, koska koirat eivät päässeet kahlaamalla edes kilometriä tunnissa.




Kiiruna piileksii kuvassa


Taustalla Huttunen on menossa lksn Vesakon Bissen seisonnalle. Oma koira taas seisoo yht'äkkiä ylärinteestä väliin tullutta kiirunaa. Koska kavereilla oli tilanne kesken en laittanut haulikkoa valmiiksi, vaan yritin saada kuvan kiirunasta. Huomaa kova tuuli, joka painaa koiran hännän mutkalle.




Myräkkä


Kevään ehdoton keksintö kohdaltani olivat suksien pohjaan kiinnitettävät ja irrotettavat nousukarvat, joiden avulla jyrkimmätkin rinteet pystyi nousemaan ilman sauvoja. Tällöin seisonnalle pystyi menemään jopa ylärinteeseen haulikko valmiina käsissä. Nousukarvat tulee kuitenkin piilottaa illalla, koska "perässä hiihtäjät" saattavat piilottaa ne loppuloman ajaksi.
Kuvassa Nikulan Tomi, lkssu Ponsse ja pmsn Nelli ja tässäkin meleko paljon tuulta.




Harvinainen herkku


Linnut olivat metsästysalueellamme välillä erittäin arkoja ja saattoivat lähteä 100 metrin päästä lentoon seisontaa lähestyessä. Joitain kuitenkin saatiin.




Klikkaa ja katso kksn Katan riistatyö


Edellisestä kirjoituksesta unohtui kksn Idän Katariinan riistatyön kuvat. Klikkaa kuvaa ja katso ne.





Sivua viimeksi muutettu 25.07.2002

Pääsivu