Riekostusta puuterilumessa keväällä 2002
| Kirjoitin SEK:n sivuille vuosi sitten artikkelin Talviriekostus tunturissa. Kirjoitankin tässä kuulumisia Lapista keväältä 2002. | |
|
|
Lunta oli paljon ja se oli puuterimaista koko syvyydeltään. Koirat uivat lumessa korviaan myöten. Loivienkin rinteiden nousu suksilla oli mahdotonta ilman moottorikelkan uraa. Tästä syystä harvoissa paikoissa, mistä pääsi ylös tunturipaljakoille alkoi olla tungosta. Tunturissa saattoi nähdä yhtä aikaa kolme eri metsästävää ryhmää, joka on harvinaista. Lintuja oli alhaalla ja rinteillä paljon, mutta tilanteita tuli siellä melko vähän, koska koirat eivät päässeet kahlaamalla edes kilometriä tunnissa. |
![]() |
Taustalla Huttunen on menossa lksn Vesakon Bissen seisonnalle. Oma koira taas seisoo yht'äkkiä ylärinteestä väliin tullutta kiirunaa. Koska kavereilla oli tilanne kesken en laittanut haulikkoa valmiiksi, vaan yritin saada kuvan kiirunasta. Huomaa kova tuuli, joka painaa koiran hännän mutkalle. |
![]() |
Kevään
ehdoton keksintö kohdaltani olivat suksien pohjaan kiinnitettävät ja irrotettavat
nousukarvat, joiden avulla jyrkimmätkin rinteet pystyi nousemaan ilman
sauvoja. Tällöin seisonnalle pystyi menemään jopa ylärinteeseen haulikko
valmiina käsissä. Nousukarvat tulee kuitenkin piilottaa illalla, koska
"perässä hiihtäjät" saattavat piilottaa ne loppuloman ajaksi. |
![]() |
Linnut olivat metsästysalueellamme välillä erittäin arkoja ja saattoivat lähteä 100 metrin päästä lentoon seisontaa lähestyessä. Joitain kuitenkin saatiin. |
![]() |
Edellisestä kirjoituksesta unohtui kksn Idän Katariinan riistatyön kuvat. Klikkaa kuvaa ja katso ne. |