Järjestimme vappua edeltävänä viikonloppuna Särkimäen kämpällä majavanpyynnistä esittelytilaisuuden, johon osallistuikin ilahduttavan monilukuinen joukko seuramme aktiivisia jäseniä ( seuramme puheenjohtaja Kari, sihteerimme Jarmo, Lippos-Juki sekä allepannut). Muun jäsenistömme ollessa estyneenä , työn, levon, laiskuuden, sairauden tai muun ylivoimaisen esteen (kuten liian kiinteä parisuhde) vuoksi. Suurelle yleisöllemme oli varattuna oikea luonnon amfiteatteri, istuimineen kaikkineen, sääkin oli mitä kaunein kyseiseen tilaisuuteen ja läsnäoloamme kunnioittivat hanhi- ja kurkipariskunnat ylilennollaan. Itse pääosan esittäjä saapui valitettavasti hieman etuajassa ja joutui sivuosaan, eli reppuumme. Valitettavasti sen vuoksi, että yleisöllemme saattoi jäädä hieman heppoinen mielikuva pyynnin vaikeusasteesta, demonstraatiomme meni siltä osin pieleen. Eipä silti nythän päästiin valoisan aikaan saunan leppoisiin löylyihin ja ottamaan kaataisia, tosin edelliseltä illalta oli kaataisia jäänyt turkasen vähän, mutta niilläkin selvittiin rituaalista jotenkuten ja hieman maailmaakin parannettiin, vaan ei ennää jaksettu kehua koiria. Sille osalle jäsenistöä joka ei tilaisuuteen päässyt, ( liki 70 henkilöä), lupasin kirjoitella lyhyen oppimäärän majavanpyynnistä vahtimalla, rautapyyntiin en tässä puutu, siitä ossaapi kertoa ystävämme Petri vehnänen (se kämppäpehtoori). Majavanhan tuntee kaikki ja jos ei tunne, niin pittääpi suorittaa metsästyskortti ennen kuin voi jahtiin lähteä, eli kirjallisuudesta kannattaa luveskella mitä siellä on majavasta kirjoteltu ja sitten opiskella käytännössä lissää. Erilaisia säännöksiäkin on olemassa ja ne on hyvä opetella ja sisäistää. Jahtivalmistelut aloitellaan jo linnunmehtuuaikana, eli kolutaan kaikki mahdolliset puronvarret ja lammet, pannaan muistiin padot, pesät ja syönnösmerkit. Ei ole viisasta pittää niillä reissuilla koiraa mukana, eli irti, varsinkaan illan kähmyssä, koira voi yllättää majavan rannalta tai matalasta ojasta ja koiralle saattaa siinä käydä väärin, oli sesse miten kova koira tahansa. Susi ja ilves ne majavan kyllä taappapi, vaan ne tekkee sitä ellääkseen ja ossaavat sen homman, tosin sekin on nähty, että niillekkin voi siinä käydä huonosti. Asutun ja eletyn pesän luota etsiskellään käytetyn näkköinen syönnöspaikka, eli semmonen missä on edellisenä yönä aterioitu, pelisilmä siihen kehittyy kokemuksen karttuessa. Passipaikka valitaan tuulen alapuolelta ja sitten vaan istuskellaan ja ootellaan, tarkkaillen tai ajatuksiin vaipuen. Alakuun voipi passiin tulla pari tuntia ennen auringonlaskua, mutta majavien elämänrytmin tullessa tutuksi riittää, että tullee pari minuuttia ennen majavaa. Satteella, oli se lumi- tai vesi-, on turha passailla, samoin kova yöpakkanen on pahasta, ei taho saalis nahkaansa eikä silimiään jäävyttää. Alkusyksystä majavat lähtevät pesistään hetki ennen pimeää, samoin maalis-huhtikuun vaihteessa, kevään edetessä ne liikkuvat iltapäivälläkin. Joka tapauksessa passipaikalle tullaan varovasti ja hetki aluetta tarkkaillen. Majava lyö hännällään vettä merkiksi havaitusta vaarasta, tai muuten ollessaan varuillaan. Peli ei ole vielä silloin aivan menetetty, jos se ei ole saanut vainoojastaan vainua, ollaan hissukseen ja annetaan sen rauhoittua. Majavan näkö on varsin surkea, kuulo jo vähän parempi, mutta hajuaisti erinomainen. Eli passissa ei saa kuorsata, tanssia ripaskaa, tupakoida, eikä piereskellä, varmin konsti on menettää saalis kun käyttää Menneniä, silloin ei saa majavaa,,, eikä naista. Vaaraa epäilevä majava koettaa päästä nuuskimaan vihulaista tuulen alta, jolloin sen voi saada eräksi, tai siltä illalta menettää. Majavalla on järkeä päässä vähemmän kuin keskiverto seisojalla, joten on se jallitettavissa, tosin parempi se kuitenkin on rakennushommissa kuin seisoja. Haulipyssyyn pannaan karkeat porohkat piippuun, numero nollasta ylöspäin ja veteen ei ammuta yli viiden metrin päästä, sen säännön oppii kyllä jos ei muuten usko, mutta eläinten turha haavoittaminen on kyllä typerää hommaa. Maalle ammuttaessa voipi pyyhkäistä puolet pidemmästä matkasta. Majava on uskomattoman sitkashenkinen, tiheän karvapeitteen suojaama(yli 20.000 karvaa neliösentillä) ja varsinkin syksyllä, paksun rasvakerroksen suojissa. Majavaa ammutaan päähän, vedessä siitäkin näkyy hyvin vähän, konehuoneen elimet sijaitsevat etujalkojen etupuolella, muu osa ruhosta on suolikaappia eikä sieltä henki pihise pihalle. Kiväärillä voipi piukauttaa kauempaa, vetteen ei kuitenkaan parane ampua. Aina pittää varmistaa, että paikasta johon ampuu, on saalis otettavissa, ei syvään veteen, eikä kovaan virtaan, jään reunalla olevan kanssa on oltava tarkkana. Pakollinen lisävaruste on esim. nostokoukku, johon voi liittää seipäästä varren esim. nippusitteillä tai teipillä, toinen on voimakas taskulamppu. Kahluusaappaat tai -housut on kova sana jos ei halua kastella jalkojaan ja tietenkin reppu, mieluusti istuin sellainen, tosin senkin käytännössä oppii ottamaan matkaan, kunhan joutuu pitemmän matkan isoa massea raahaamaan. Useimmiten veteen ammuttu majava sätkii takasillaan sekä uppoaa ja tässä käytetään sitä virkkauskoukkua, jolla paikallistetaan pohjassa oleva saalis ja ongitaan ylös. Hyvällä tuurilla majava pullahtaa itsekseen pintaan, jonkin ajan kuluttua, suolikaasujen nosteesta (majavan). Majava avataan perslävestä etusten välliin ulottuvalla viillolla ja puukon paranee olla terävä, ristiluu halkaistaan ja suolet nakataan kankaalle, rintaontelosta poistetaan keuhkot ( aivan naurettavan pienet) ja sydän, erikseen ei tarvitse pistää. Tässä vaiheessa hieman tuoksahtaa ja alkaa epäilyttämään onkohan tää syötävä elukka. Onhan se, mutta vielä täytyy poistaa hajurauhaset, jotka sijaitsevat takasten sisäpinnalla ja näkyvät kun nahkaa raksitaan hieman irti. Ja ollaan sitten varovaisia, niitä ei parane mennä puhkomaan. Rauhaset on sellaset harmahtavat pussukat ja ne on nahkassa kiinni. Masse reppuun ja kämpille, toista ei tule sinä iltana, eli tässä lajissa ei kulu paljon paukkuja! Nylkeminen on hidasta, sillä nahka on tosi tiukassa ja se on puukolla päästeltävä pois. Majava on ihan syötävä eläin, tosin jotkut on väittäneet, ettei sitä voi syödä selvinpäin,,, en tiedä, en ole itse koskaan syönyt,,,, selvinpäin. Jahtikaverit tietää kyllä, ettei se johdu majavasta, olenhan minä niitä syönyt, mutta tuosta samaisesta syystä en ole koskaan ollut passissa aamuhämärissä. Lihassa on tietty ominaistuoksu, joka häviää oikealla käsittelyllä ja ryydityksellä. Liha on kuin jostain jäniksen, poron ja hirven risteytyksestä, ja väkevä on riistallinen aromi. Erittäin tärkeää on, että lihasta leikataan kaikki näkyvä rasva pois, muuten sitä ei syö valkoihoinen mies. Käyttökelpoinen konsti on keittää lihat väljässä vedessä ennen paistamista. Lihasta voi tehdä esim. käristystä, karjalanpaistia tms. Kylvetys punaviinissä tekee eetvarttia, tai liottelu piimässä. Vaan jos ei kelepaa itse syödä, niin pitääpi antaa koiralle tai olla ampumatta, turha tappaminen on puolusteltavissa vain jos kysseessä on etninenpuhdistus (majavien), eli tuhoa tekevien yksilöiden poisto. Nahkan voi toimittaa muokattavaksi ja käyttää erilaisiin asusteisiin, liivi olisi kelpo kapine passimiehelle, samoin kinttaat tai persiinalunen, vaan majavannahkalakkia ei parane puronvarrella päähänsä värkkäillä, nääs jos naapuripassimies ei poraa päähäsi reikää kiväärillä, niin sen tekkee kiimainen urosmajava k..vällä. Ei vain tosin, on se sommaa luuhata luonnossa ja oppia lukemaan sitä kuin avointa kirjaa, siellä sitä tapahtuu kaikenlaista. Ja eikun melat loiskimaan tv. K. Tossavainen

Takaisin