SEK:n Mestariseisojakilpailu 2010
|
Saksanseisojien
Eräkoulutus ry:n Nuoriseisoja ja Mestariseisoja 2010 Kauhajoen Kainastossa Kaikki sai alkusa siitä (puhutaan siis
tämän vuojen mestaruuskisoista, ei maaliman synnystä) ku Virneksen Jarmo ja
Himasen Pertti soitteli kesken nuorten koirien opastuksen Junkkari-kisan alla että pitäs lähtä tuomaroimaan SEK:n
mestaruuuskisoja Kainastoon. Kovasti siihen arpeetiin hinkuvat ja hyvä etteivät
luvanneet asseitaan ja koiriaan siitä hyvästä. Niimpä lupasin tuumailla ja ilimotella
myöhemmin. Pohjosen riekkoreissukin ois eessä ja ehtiä pitäs. Sen verran sattu
aikataulut kohilleen että tulin luvanneeksi lähtä. Eli ensin viikko armotonta
riekon metästystä Utsjoella ja yhen kotona nukutun yön jäläkeen ajo
Kauhajoelle. Reipasta sanosin. Mutta virkistävä tunturi-ilmahan tunnetusti
antaa ihimiselle uskomattomia sielun ja ruumin voimia. Tosin Virneksen Jarmo
soitteli ja esitti kimppakyytiä joten sain istua herroiksi apumiehen paikalla
ja miettiä tulevia koitoksia. Hyvä on palvelu ku tuomari kuskataan kisoihin!! Perillä Kainastossa olivat saaneet
päivän KAER-kokeet päätökseen ja hienoja tuloksia aikaseksi. Ja juhlat sitä
myöten. Pitkin iltaa kuitenki alko selkiästi paikallaolijoien tajuntaan hiipiä
ajatus seuraavan päivän, seutukunnalla järjestettävästä kenties raskaimmasta,
ohjaajien kanttia kysyvästä koitoksesta nimittäin mestaruuskisasta. Itevarmimmat
jo kaavaili jatkomakasiinisia pumppuhaulikoita mukaan ku kerran lintuja saa
tiputtaa. Kuhan nyt ensin koirat ne linnut löytää ja seisoo. Ohjaajien kurjuuen
minimoimiseksi tahikka maksimoimiseksi, ohjaajat välttelivät tarjoilemasta
tuomarille muuta ku kahvia, sitäki varoen ettei kilpatoverit lahjonnasta pääse
syyttämään. Pulla piti leikata ite. Aamu valkeni lumisena, jo edellisenä
aamuna oli tullut lunta 10 senttiä ja hieman pakkasen puolella. Jännitys
tiivisty sitä mukaa ohjaajien keskuuessa ku nimiä mestaruuskisoihin tipahteli, Loppuviimein
kisaan ilmottautu 5 huimaa ohjaajaa koirineen, joista 1 Nuori seisoja-kisaan.
Loput 4 oli AVO-luokan ikäisiä ja menivät Mestariseisojakisaan. Ohjaajille oli aamulla ohojeeksi annettu
metästys ja nimenomaan kanakoirahenkeen koesääntöjen antaissa osviittaa. Ja ohjaajan
aseenkäyttö kisassa ja linnun mahollinen puottaminen seisonnalta katottasiin
erityiseksi plussaksi, haettiinhan sitä metästyksellisyyttä ja yhteistyötä
koiran kans myös. Kylmän linnun noudossa ohjaajat oli myöski velvotettu
ampumaan ite. Kovasti paineita tuli myös SEK:n suunnalta että mestaruuet pitäsi
jakaa ku eellisvuotena oli jääny jakamatta. Niimpä tarvittaissa mestaruuet
ratkottasiin noutokisalla jos oiken järettömän tiukalle menee. Maastoon päästyä oli hakuvuorot arvottu
ja ”taisto tuima” valamis alakamaan. Seuraavassa päivän tapahtumat
hakuvuoroittain. 1.
Lkssn Ormkullens Gaia ja Jarmo Virnes 1.erä 10 min. Gaia lähti hakemaan
lumisessa pihapiirissä ilosen kepiästi ja sopivalla vauhilla olemattomissa
tuulissa. Gaia merkkaili hajuja mutta lintuja ei vaan löytynyt. 2. erä 5 min.Gaia jatkoi ilosta ja
kepiää hakua, kävi nopiasti tarkistamassa hajut. Gaia sai pellolle menevät tien
varressa hajut linnusta ja tarkenteli lähemmäs, seisoi hetken ja tuuppasi
linnun omin lupisa ilmaan. Tällä tempulla Gaian erä jäi lyhyeksi. Samoin Gaian
päivä mestaruuskisassa ja pääsivät Jarmon kans lähtemään harjotteleen
lintutöitä toisaalle. Jarmo oli myös herrasmiehenä samaa mieltä asiasta. 2.
Bourbonnaisinseisojauros Karamain Remus ja Pekka Pirskanen 1. erä 10 min. Nuori seisoja-kisan ainu
osallistuja Remu aristeli lumista keliä ja varo hienostuneeseen ranskalaiseen
tyyliin tassujaan. Remun haku pihapiirissä oli pienimuotosta töpöttelyä ja Remu
kävikin usiasti Pekalta kyselemässä että onko täällä pakko olla. Ja Pekka
meinas että on. Ja Remu pysytteli koko ajan näkyvissä. Pellon reunaan tultua ei
Remulla ollu yhtään lintukosketusta. 2.erä 20 min. Remun haku jatku metässä
edelleen hyvin hyvin pienimuotosena hiipparointina ja maajäläkien tutkimisena.
Pekka jo alako tiiusteleenki että mettäkoekki tämä oliki ja kuikki pellon
suuntaan. Ja sinnehän sitä Remun kans mentiinki. Vaan ei Remun haku siitä
muuksi muuttunu vaikka tuomari oottiki Remun hakua Junkkarin alla pellolla
nähneenä että osaa se Remu hakiakki. Mutta nyt ei. Kävi Remu tosin pari kertaa
kauempanaki, kävelemällä ja maajäläkiä samalla tutkien. Pekalle piti jo
vihjasta että se pitäs tuon Remun meille ettiä ne linnut eikä meijän Remulle.
Eikä Remu lintuja löytäny. 3.erä 10 min Remu ja Pekka sai
iltapäivällä vielä mahollisuuen näyttää lintutyön mallia vaan näkemättä jäi.
Remu ei edelleenkää lähteny hakemaan ja putosipa välillä jäiseen ojaanki. Yhen
mahollisuuen Remulle vielä tarjosin, nimittäin noudon. Remu oli rauhallisesti
paikallaan Pekan ampuissa ilmaan ja Remu lähti vauhilla ja innolla noutoon.
Siihempä ne ilon aiheet sitte loppuki, lyhyeen ku kanan lento. Remu kävi
muutaman kerran nyppimässä lintua eikä suostunut lintua tuomaan. Mielessäni
arvelin että vetäs Remu lintua vaikka perässään että sais sees yhen onnistuneen
osasuorituksen. Vaan ku ei niin ei, nouto meni ns. äitiisä elikkä valamista ei
tullu. Pekka ja Remu pääsi oottelemaan toisten valamistumista. 3.
KkssuTeerenpelin Sot-V Jami ja Mauri Soininen 1. erä 3 min Jami pääsi hakemaan pellon
reunalta ja metän laitaan päästyä nasautti kuusen persiiseen oikein mallikkaan
seisonnan Remun hakemalle alueelle. Kyselin Maurilta että mitäpä aattelit tehä
johon Mauri totes että ootellaan, tyhjää seisoo. Samassa metrin päästä Jamia
tuijotellu kukkoa päätti lähtä lentoon ja Jamin erä loppu lyhyeen. Samasta
tilanteesta tosin Remun miinustilille tuli Jamin löytämän linnun myötä
väliinjättö. 2.erä 25 min. Jami mennä humppasi
pellolla rauhallista laukkaa edelleen ja hakuki alko aueta, tarkasteli
mettäsaarekkeet sujuvasti. Pellolla Jami vaati Maurin tukia ja laajuus jäi
vähän puutteelliseksi, riistaa ei löytyny.
3.erä 14 min Jami sai iltapäivälle lisää
mahdollisuuksia. Jamin aamullinen seisonta oli sen verran vakuuttava että lisää
toimintaa Jamin ja Maurin yhteistyöstä halutti nähä. Autoille palatessa Jami
haki vielä peltoa, laajuus ja ohjattavuus eivät suuremmin sykähyttäneet
kuitenkaan. 4.erä 12 min. Jami pääsi hakemaan ensin
lintutornin maastoja. Heti alussa Jami näytti että laajuuttakin löytyy josta
Mauri heti tuomarille ystävällisesti koiraasa kehasemaan. Hakualueen
tehokkaassa käytössä ja ohjattavuuessa oli tosin edelleen parantamiseen varaa.
Jami otti sivutuuleen oikein kauniin ja kiintiän seisonnan ja aseet tanassa
Maurin kanssa seisonnalle, jos fasaani lähtee niin pyritään puottaan.. Mauria
piti muistutella että alkas olla avanssin paikka ja Maurihan anto koiralle
luvan. Jami lähti etenemään ja otti uuen seisonnan Maurin toetessa että linnut
on kaukana. Kehotin Mauria jatkamaan ja Jami eteni parilla vaiheittaisella
rykäsyllä ja sai peltopyyparven ilmaan jollonka tuomari puhko taivasta. Jami
pyitten lähtiissä nätisti paikollaan. Kytkettyä koiran Mauri sano ettei nähny
lintuja ennen ku paukku kuulu. Mauri jäi näin Jamin kans ootteleen kylmän
linnun noutua. Kylmän linnun noudossa Jami istu ku tauti paikollaan Maurin
ampuissa ilimaan ja lähti luvasta innolla noutoon. Linnulle päästyä Jami otti
linnun nätisti suuhun ja toi ja luovutti linnun istuen moitteettomasti
Maurille. Tässä vaiheessa Maurin naama alako olla jo meleko muikiana. 4.
Lkssu Vesakon Giri ja Pertti Himanen 1. erä 10 min Giri lähti hakemaan
pellolla ja hetken päästä hävisi mettään. Pertin kans sitä kovasti etittiin
vaan ei löyetty. Pertti pillittiki usiasti ja loppuviimein Giri jostain selän
takaa metästä tuli. Aika kuitenki oli täynnä ja Giri piti kytkeä ku ei
tiedottanu riistaa olevan. 2.erä 23 min. Giri lähti hakuun jälleen
pellolla ja haki oikein mallikkaasti tuulta ja maastua hyväksikäyttäin, oikein
reipasta AVO-luokan hakua jossa laajuuttaki löyty. Ja ohjautu myös erittäin
hyvin Pertin pienistä vinkkauksista kaukaaki. Riistaa ei vaan löyetty. 3.erä 15 min. Giri sai hyvällä haullaan
lisää mahollisuuksia osottaa lintutyöskentelyään. Ennen autoille palaamista ja
maastoon vaihtua, Giri sai vanahan navetan takana hajun jota tarkenteli ja lopulta
seiso kiintiästi. Ennen ku Pertti ehti kissaakaa häntäeläimeksi aatella tahikka
seisontaa ilimottaa, Giri päätti poimia epäkurantiksi kattomansa kanan pois.
Pertille ohje ottaa normaalisti nouto ja Giri toi linnun elävänä ja luovutti
istuen kanan elävänä Pertille. Tästä noudosta Girille erikoismaininta!! Giri
haki metässä mukavasti, oli supistanu hakua sopivaksi peitteiseen tultaisssa.
Vaan lintuja ei löytyny vaikka Giri välillä merkkailiki. 4.erä 50 min Girillä oli nyt näytön
paikat mestaruustaistelussa. Girin haku oli nyt hieman verkkaisempaa mutta
silti mukavaa katseltavaa. Giri sai vastatuuleen leveän jäisen ojan takaa
vainun ja sopivan ylityspaikan löytymisen jälkeen kävi häntä heiluen seisomassa
ja lähti uuelleen hakuun, riista oli paennut paikalta. Auringonkukkapellon
laijalla Girillä kävi haaveri ja törmäsi kukkoon saamatta siitä vainua ja jäi
sievästi paikoilleen. Vielä paluumatka autolle Girillä oli mahdollisuus hakea
ja edellisen päivän koestartti alkoi näkyä Girillä väsymyksenä. Ei hakukaan
enää oikein maistunu. 5.
Kkssu Tankolammen Kuuno ja Heikki Savolainen 1.erä 10 min. Kuuno haki pihametässä
sopivalla vauhilla, säännöllisesti ja piti erittäin hyvin yhteyttä Heikkiin.
Tietolintu piti pihassa olla vaan ei sitä Kuuno löytäny ja erä jäi riistan
osalta tyhjäksi. Heikki vähän epäili että ei se taia Kuuno malttaa ees seistä. 2.erä 7 min. Kuuno lähti hakemaan
pellolla rauhallisella vetävällä laukalla ja luovi tuuleen. Ojan varteen Kuuno
merkkaili ja mallaili seisontaa josta Heikki jo vähä ehti hättäytyäkki. Kuuno
jatkoa hakua ja 10 m haettuaan nappasi komean seisonnan ojaan tuulta vasten.
Heikkiä muistutin että puottaakki pitäs jos fasaani lähtee, peltopyille
ammutaan ilmaan. Aseet tanassa ja sormi koukistellen mentiin seisonnalle ja
Heikki ilimeisesti halus herkutella tilanteella ku ei millään ois halunnu
avanssia antaa, ihan piti muistuttaa että semmonen tarvittas. Luvasta Kuuno
veti räjähtävällä avanssilla ojan pohjalle josta kana lentoon ja Kuuno
paikoillaan. Ja Heikillä palo ruuti yhtä nopiasti ku lännen nopeimmalla aikonaan.
Ellei nopiamminki,sen verran lähelle Heikki tulitti. Kana sai osuman ja tipahti
haavakkona pellolle juoksemaan ja sitä ei Kuuno kestäny vaan ampas Heikin
kielloista huolimata paukkunoutoon. Joka seki päätty siihen että Heikki sen
linnun ite sieltä ojasta nouti kun Kuuno oli sen ojanpohjalle
eläinsuojelullisista syistä lopettanu. Valitettavasti Kuunon päivä
mestaruuskisassa loppu tähän paukkunoudun vuoksi. Mutta linnunotto ja seisonta
oli kerrassaan loisteliasta toimintaa Kuunolta ja piirti lähtemättömän kuvan
tuomarin verkkokalavoille!! Kyllä harmitti Kuunon puolesta!! Nuoriseisoja-kisa Vaikka Nuoriseisoja-kisassakin
painopiste oli koiran ja ohjaajan toiminnassa ja metästyksessä, ei Remu ja
Pekka saaneet yhtään hyväksyttyä osasuoritusta aikaseksi, SEK:n painostuksen
myötä Nuori seisoja-titteli päätettiin kuitenkin jakaa. Tuomarin ominaisuuessa
piti koittaa ettiä ees joitakin perusteluja tittelin jakamiselle ja Junkkarin
loppukisaan pääsykin siihen piti ottaa mukaan. Sekä lisätä erityismaininta. Nuori
seisoja 2010 siis Karamain Remus, ohjaaja Pirskanen Pekka ja erityismainintana
RUIKKU-TITTELI hyväksyttyjen osasuoritusten puuttuessa. Onnittelut vielä kerran
Remulle ja Pekalle!! Mestariseisoja-kisa Mestariseisoja-tittelin jakamisessa ei
ollut epäilyksen häivääkään. Erinomainen hyväksytty riistatyö, nouto sekä
koiran ja ohjaajan yhteistyö yhdistettynä hillittyyn ohjaukseen. Mestariseisoja
2010 on siis Teerenpelin Sot-V Jami, ohjaaja Soininen Mauri!! Erittäin suuret
onnittelut vielä kertaalleen Jamille ja Maurille!! Jami on miellyttävä koira
jolla lähtisin milloin tahansa metälle!! Haluan esittää Saksanseisojien
Eräkoulutus ry:lle suuret kiitokset luottamuksesta sekä kunniasta tuomaroida
Nuoriseisoja ja Mestariseisoja kilpailua! Päivä oli erittäin antoisa ja
mukava, kilpailu oli hauskaa mutta totista mistä erikseen vielä kiitokset
kaikille osallistujille. Tommi Väisänen |