Yksinäisen ratsastajan kanakoiraopas

Amerikkalainen kanakoirakulttuuri ja metsästämisen käytäntö poikkeaa suuresti eurooppalaisesta perinteestä. On itse asiassa vaikea sisällyttää kaikkia eroja lyhyeen kirjoitukseen, mutta jotain suurempia seikkoja kylläkin. Amerikkaa ei tässä tapauksessa pidä käsittää maana eurooppalaisessa mielessä, vaan mantereena useina erilaisina ilmasto-, kasvillisuus, maaperä ja kultturivyöhykkeinä.

Olennaisin ero eurooppalaiseen koirakulttuuriin on sen perusteissa. Eurooppalaiset, tai ainakin pohjoismaiset näyttely- ja käyttökoekäytännöt ovat rotukoirainstituution tukijalka. Eli rotujen säilyttämisen ja tason mittaamisen apuvälineitä. Suurten mahdollisuuksien maassa, jossa kunnia-asia on perustaa oma kirkko rotuinstituutio ei ole yhtä suuressa arvossa. Rodut ovat lähinnä mainintoja papereissa ja kokeissa, tai oikeastaan kilpailuissa sitten katsotaan kuka on kukin eikä rodulle tyypillisiä ominaisuuksia tai ulkomuotoa juuri noteerata. Roduista tai niiden vaalimiseen tähtäävästä toiminnasta samassa mielessä ei siis voi puhua - kokeet ovat kilpailua, eivät tason mittareita.

Amerikkalaista koekäytäntöä ei sinällään ole edes olemassa. Koesäännöt, koetavat ja kokeiltavat koirat vaihtuvat alueittain, ideologioittain, mutta myös siten mihin rekisteriin koirat kuuluvat. Yleistä kennelliittoa ei ole, mutta kaksi suurinta ovat FDSB (Field Dog Stud Book) ja AKC (American Kennel Club), joista edellinen on käyttökoirien rekisteri ja jälkimmäinen lähinnä seurakoirarekisteri.

Kaikkein amerikkalaisin koemuoto ja samalla ylivoimaisesti arvostetuin on etelän puuvilla plantaaseilla kehitetty "horseback - trial". Eli koe suoritetaan ratsastaen ja riistana on amerikan viiriäinen. Kokeiden erät ovat yhdestä kolmeen tuntiin pitkiä, joka siinä helteessä vaatii suurta kestävyyttä ja riistaintoa. Koirien ei sallita tekevän hakukuviota, vaan ratsastajan nopeudesta johtuen koiran pitää juosta "linjaa", joka tarkoittaa yleensä metsän ja pellon reunaa, jossa viiriäiset yleensä oleilevat. Seisonnan saatuaan koiran ei ole lupa liikkua vaan sen täytyy pysyä paikallaan vaikka linnut juoksisivat karkuun. Spontaani seuraaminen saati sitten linnun naulaaminen ovat kiellettyjä. Lähinnä tapa tuo mieleen koiran joka on opetettu pysähtymään hajulle, ei eurooppalaistyylinen seisonta, josta voi lukea saalis - saalistaja suhteen. Myöskään avanssia ei koirilta pyydetä, eikä sallita, vaan ohjaaja potkii itse linnut lentoon. Amerikan viiriäisen tuntien tuossa on selvä logiikka, koska suurin osa niistä jäisi takulla avansseeraavan koiran hampaisiin. Tyyliseikoista yksi on ylitse muiden. Koiran pitää seista häntä taivasta osottaen. Tämä asia on niin tärkeä, ettei kokeen paras lintukoira (nopein, tyylikkäin ja paras linnunottaja) voi tulla palkituksi ellei häntä näytä kello kahteentoista. Kokeet käydään usein niitä varta vasten istutetuilla linnuilla, eikä lintua ammuta kokeessa. Myöskään noutoa ei vaadita, joskin myös "shoot to retrieve"- kokeita on paikallisesti.

Vaikka koe muistuttaa enemmän brittein saarten ketunmetsästystä, kun seisovalla koiralla metsästystä ovat koirien perusvaatimukset kuitenkin samanlaiset. Koiran tulee hakea riistaa suurella innolla, löytää ja tuottaa riista ampujan ulottuville. Erityisvaatimuksen koirille asettaa suorituksen pitkä kesto (1-3 tuntia) ja yleensä erittäin kuumat olosuhteet. Eli koirilla korostuu kestävyys ja riistainto. Kahdessa vierailemassani kokeessa koiria elvytettiin lämpöhalvauksen jäljiltä, mutta kilpailu on kovaa ja eläimet eläimiä eikä sääliä juuri tunneta. Hevoset ovat kylläkin vielä kovemmilla..

Muitakin koemuotoja on, mutta kovimmat tykit, eli ns.all age- koirat kilpailevat näissä kokeissa. Kanakoirakokeet huipentuvat vuosittaiseen Grand Nationaliin (parikilpailu, 3 tuntia per erä ja samat 3 tuomaria arvostelevat kaikki koirat. Eli maksimi 4 koiraa per päivä), joka pidetään Grand Junction, Tennessee:ssa, noin 60 kilometria Memphisista itään. Noin kolmiviikkoiset kokeet keräävät useamman sadan ratsukon yleisöksi joka päivä.ja voitte kuvitella kuinka hyvin koulutettuja sikäläisten viiriäisten pitää olla muutaman sadan ratsastajan karauttaessa koiran seisontaa katsomaan.

Muista koemuodoista mainittavin on NAVDA:n (North American Versatile Dog Assosiation), jonka kokeet muistuttavat hyvin paljon pohjoismaisia mannermaisten seisojien kokeita vesitöineen ja metsäkokeineen. Vaikka sana "versatile" viittaisi täällä mannermaiseen seisojaan käy noissa kokeissa myös noutajia ja brittein saarten seisojia. On siellä olemassa jopa seisovia labradorinnoutajia. Sen sijaan useat mannermaiset seisojat juoksevat All-age - kokeissa settereiden ja pointterin kanssa, mutta ei sikäläisiä saksanseisojia juuri pointterista erota, muuta kun typistetystä hännästä. Englanninsetteriä ei juuri siitäkään, mutta irlanninsetterin sentään erottaa väristä.

Patu

 

Takaisin


[Pääsivu|Toiminta|Kalenteri|Kuvagalleria|Toimihenkilöt|SEK 20 vuotta|Palkitut|Liity Jäseneksi|Ilmoitukset|Linkkisivu]


2001-2002 © TT Lipponen